Scania yhteiskunnassa

Scania pyrkii vähentämään tuotantonsa ja tuotteidensa ympäristövaikutuksia. Kuorma-autojen, linja-autojen ja moottorien ympäristövaikutukset huomioidaan koko elinkaaren ajalta.

Kuljettajat

Kuljettaja on Scanian tuotteiden ja palveluiden kehittämisen polttopisteessä. Uskomme, että kuljettaja on tehokkuuden, ympäristön ja turvallisuuden kannalta tärkein tekijä. 

Vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttäminen on tärkeää toimittaessa globaalisti ilmastonmuutosta vastaan. Scanian kestävän kehityksen reseptissä yhdistyvät perinne ja uusi ajattelutapa - uusiutuvat polttoaineet, hybriditekniikka, panostaminen kuljettajien koulutukseen sekä kuljetusjärjestelmän tehokkuuden parantaminen. Scanialla on noin 20 vuoden kokemus vaihtoehtoisia polttoaineita, esimerkiksi etanolia, käyttävien ajoneuvojen kehitystyöstä.

Scania on saanut ISO 140001 -standardin mukaisen sertifioinnin, ja ympäristökäytännöt koskevat yhtiön kaikkia toimia.

Työpaikkojen luominen

Scania toimii yhteiskunnan osana luomalla työskentelymahdollisuuksia ja investoimalla innovaatioihin sekä tuottamalla kilpailukykyisiä kuljetusratkaisuja asiakkaille, jolloin nämä pystyvät tuottamaan kestävää tuottoa.

Kaikkien sidosryhmien kannalta on tärkeää, että yhtiö toimii korkeiden eettisten standardien mukaan. Scania tukee kaikkia OECD:n monikansallisia yrityksiä koskevia ohjeita. Yhdessä Scanian johtajuusperiaatteiden ja ydinarvojen kanssa ne muodostavat perustan kaikelle työlle Scanian koko organisaatiossa.

Eettisten menettelytapojen merkitys

Scania toimii aktiivisesti korostaakseen organisaatiossaan eettisiä ja sosiaalisia arvoja. Scania ottaa työntekijät palvelukseensa heidän osaamisensa perusteella unohtamatta kuitenkaan ydinarvoaan "yksilön kunnioitus".

Eettiset menettelytavat työssä ja liiketoiminnassa ovat kaikkien työntekijöiden vastuulla. Ydinarvo "yksilön kunnioitus" määrittää, kuinka Scanian työntekijöiden on suhtauduttava yhteistyökumppaneihinsa ja työtovereihinsa. Kukin johtaja on vastuussa eettisten ohjeiden tiedottamisesta ja niiden noudattamisen valvomisesta.

Osto-organisaatio edellyttää, että Scanian alihankkijat noudattavat Yhdistyneiden Kansakuntien Ihmisoikeuksien julistusta työntekijöiden terveyden, turvallisuuden, palkkojen ja työolojen suhteen.