Avoimet työpaikat Suomessa
Scania on eräs maailman johtavista kuorma- ja linja-autojen sekä meri- ja teollisuusmoottoreiden valmistajista, jolla on tuotantoa sekä Euroopassa että Latinalaisessa Amerikassa. Vuonna 2011 yhtiön liikevaihto oli noin 9,8 mrd. euroa. Yhtiö toimii yli sadassa maassa ja sen palveluksessa oli vuoden 2011 lopussa 37 496 henkilöä.
Suomessa on 25 valtuutettua Scania-korjaamoa, joista 19 on Scania Suomi Oy:n omia. Vuonna 2011 yhtiön liikevaihto oli 220 milj. euroa ja henkilöstön määrä oli 550. Olemme alallamme edelläkävijä ja haluamme tarjota asiakkaillemme heidän liiketoimintaansa tukevia palveluja. Panostamme voimakkaasti asiakkaidemme kokonaispalveluun.
Vahvistamme korjaamotoimintojamme ja haemme Helsingin, Hämeenlinnan ja Lahden Scania-keskuksiin
RASKAAN KALUSTON MEKAANIKKOJA
Haemme vakituisiin työsuhteisiin ammattitaitoisia, soveltuvan koulutuksen ja mielellään aiempaa Scania-kokemusta omaavia raskaan kaluston mekaanikkoja.
Raskaan kaluston mekaanikkona toimenkuvaasi kuuluvat kuorma-autojen, perävaunujen ja päällirakenteiden huollot ja korjaukset. Hallitset raskaan kaluston perustyöt ja haluat kehittyä huollon ja korjauksen moniosaajaksi.
Edellytämme hakijoilta sopivaa koulutusta. Alalta hankittu aikaisempi työkokemus katsotaan eduksi. Lisäksi edellytämme nykyaikaisten ATK-taitojen hallintaa. Tehtävä edellyttää vähintään BC-luokan ajokorttia.
Tarjoamme työpaikan alansa menestyjien parissa. Scania on kansainvälinen organisaatio joka tarjoaa hyvät kehittymismahdollisuudet ja kilpailukykyiset henkilöstöedut.
Lisätietoja tehtävistä antavat:
Helsingissä asiakaspalvelupäällikkö Jukka Yli-Jaakkola puh. 010 555 2041
Hämeenlinnassa korjaamopäällikkö Jorma Syväterä puh. 010 555 2641
Lahdessa aluemyyntipäällikkö Tomi Iso-Kuortti puh. 010 555 4941.
Hakemukset pyydämme toimittamaan postitse osoitteella Scania Suomi Oy/ Jukka Yli-Jaakkola, PL 22, 00391 Helsinki tai sähköpostitse jukka.yli-jaakkola(at)scania.fi.
Scanian sopimuskorjaamo
Autokorjaamo Veljekset Mäkelä Oy
hakee
RASKAAN KALUSTON MEKAANIKKOJA
Haemme vakituisiin työsuhteisiin ammattitaitoisia ja soveltuvan koulutuksen omaavia raskaan kaluston mekaanikkoja.
Toimenkuvaasi kuuluvat kuorma-autojen, perävaunujen ja päällirakenteiden huollot ja korjaukset.
Edellytämme hakijoilta sopivaa koulutusta. Alalta hankittu aikaisempi työkokemus katsotaan eduksi. Lisäksi edellytämme nykyaikaisten ATK-taitojen hallintaa. Tehtävä edellyttää vähintään BC-luokan ajokorttia.
Lisätietoja antaa:
Janne Mäkelä
puh. 050 524 3429
Hakemukset pyydämme toimittamaan postitse osoitteella
AUTOKORJAAMO VELJ. Mäkelä Oy
Hallitie 6
32700 Huittinen
tai sähköpostilla janne.makela(at)veljeksetmakela.fi.


